Ota yhteyttä
TIETOA MEISTÄ

Sydämemme sykkii 
kotimaiselle työlle ja energialle

Biomurskaus on orimattilalainen perheyritys, joka on erikoistunut energiapuuhun yli 20 vuoden ajan.
Korjaamme, haketamme ja kuljetamme energiapuun metsästä voimalaitokselle,
ja ostamme energiapuuta metsänomistajilta sekä muilta alan toimijoilta Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.

Biomurskaus Oy 
pähkinänkuoressa

Biomurskaus Oy on vuonna 2004 perustettu, lämminhenkinen ja asiantunteva
kumppani puupohjaisten energiajakeiden jalostuksessa. Ostamme bioenergian
raaka-aineet suoraan alan tekijöiltä ja toimitamme ne jalostettuina eteenpäin
voimalaitoksille puhtaan lämmön ja sähkön tuotantoon. 

Taustamme on vahvasti käytännön tekemisessä.

Alkuaikoina yrityksemme tarjosi murskaus-, kannonnosto- ja kuljetuspalveluita
suurille metsäyhtiöille ja metsänhoitoyhdistyksille. Toiminta käynnistettiin monipuolisella kalustolla. 

Vuodesta 2023 olemme aloittaneet oman toimituskaupan, joka on nykyisin toimintamme keskiössä.

Juuret vahvassa urakointiosaamisessa

Vaikka alkuvuosien suuret urakointisopimukset metsäyhtiöille ja metsänhoitoyhdistyksille ovat jääneet nykyään pienempään rooliin, teemme niitä edelleen mielellämme ja ammattitaidolla. Pitkä kokemuksemme alalta takaa, että tunnemme metsäalan ja bioenergian ketjun kannolta voimalaitoksen kattilaan asti.

Vahva oma toimituskauppa

Yli kahden vuosikymmenen aikana toimintamme on kehittynyt asiakkaidemme tarpeiden mukana. Nykypäivänä Biomurskaus Oy:n toiminnan keskiössä on oma toimituskauppamme.

Kotimaisuus

Kotimaisuus merkitsee meille paljon enemmän kuin vain raaka-aineen alkuperää. Se on syvää arvostusta suomalaista työtä kohtaan. Kun valitset meidät kumppaniksesi, tuet samalla suomalaista työtä ja elinvoimaista lähiseutua.
  • ARVOMME

Reiluus

Energiapuusta maksetaan sen todellisen arvon mukaan, mitattuun energiasisältöön perustuen. Tiedät aina mistä maksat ja mistä sinulle maksetaan.

Avoimuus

Kerromme suoraan miten toimimme, mistä puu tulee ja miten hinta määräytyy. Jokaisen toimituserän alkuperä on jäljitettävissä, ja sovitut asiat pitävät.

Ihmisläheisyys

Hoidamme asiakassuhteet ihminen edellä. Olemme paikallinen toimija, tunnemme alueet ja asiakkaat, ja meidät tavoittaa helposti.

  • TIIMI

Biomurskauksen
avainhenkilöt

Petteri Pärhä
Toimitusjohtaja
Petterillä on takanaan vuosikymmenten vankka kokemus metsäalalta aina raakapuun ajosta metsäenergian tuotantoon saakka. Petteri ei ole norsunluutorniin jämähtänyt johtaja, vaan hänet löytää säännöllisesti työskentelemästä rinta rinnan muun tiimin kanssa kentältä – siellä missä tapahtuu.
Aaro Pärhä
Kuljetusvastaava
Petterin poika Aaro on kulkenut isänsä jalanjäljissä ja touhunnut pienestä pitäen metsäenergian sekä kaikkien siihen liittyvien toimintojen parissa. Pitkä käytännön kokemus ja intohimo alaa kohtaan varmistavat, että kuljetukset pyörivät sujuvasti ja tehokkaasti.
Sara Vilkman
Työnjohtaja
Sara aloitti talossa vuonna 2018 suoraan koulun penkiltä yhdistelmäajoneuvonkuljettajana. Ajohommien ohella kiinnostus metsäenergia-alaa kohtaan kasvoi entisestään, ja nykyään Saran työpäivät painottuvat osto-, myynti- ja hallintopuolen tehtäviin. Käytännön ammattitaidon ylläpitämiseksi Sara nähdään kuitenkin edelleen säännöllisesti myös autojen ja koneiden puikoissa.

  • TOIMIALUE

Palvelemme Etelä- ja Kaakkois-Suomessa

Biomurskaus Oy on metsäenergia-alan yritys Etelä- ja Kaakkois-Suomesta. Yritys on aloittanut toiminnan vuonna 2004, ja vuodesta 2023 olemme ostaneet energiapuuta metsänomistajilta.
Uusimaa
Kymenlaakso
Päijät-Häme
Etelä-Savo
Kanta-Häme
Etelä-Karjala

Kuinka paljon risuista maksetaan?
Soita ja kysy!

Tarjoamme aina ilmaisen kartoituksen paikan päällä ja arvion hinnasta.
Ota yhteyttä
  • AJANKOHTAISTA

Tietoa ja asiantuntemusta

Kaikki artikkelit
  • AJANKOHTAISTA

Onko metsässäsi energiapuuta? Näin saat kannot ja risut tuottamaan

Hakkuun jälkeen metsään jäävät kannot ja risut ovat rahanarvoista raaka-ainetta. Ostamme energiapuuta ja hoidamme korjuun,
Lue lisää
  • AJANKOHTAISTA

Energiapuun korjuu uudistushakkuun yhteydessä – näin se toimii

Uudistushakkuun jälkeen metsään jää kantoja, risuja ja latvusmassaa. Kerromme, miten energiapuun korjuu nivotaan osaksi hakkuuketjua

  • OTA YHTEYTTÄ

Keskustellaan
projektistasi.

Saat meidät kiinni lähettämällä sähköpostia osoitteeseen
tai soittamalla numeroon
Petteri Pärhä
Toimitusjohtaja
Aaro Pärhä
Kuljetuspalvelut
Petteri Pärhä
Toimitusjohtaja
Aaro Pärhä
Kuljetuspalvelut
Kerro meille projektistasi, rakennetaan yhdessä toimiva ratkaisu.
Jätä meille viesti, olemme yhteydessä mahdollisimman pian.