TIETOA MEISTÄ
Sydämemme sykkii
kotimaiselle työlle ja energialle
Biomurskaus on orimattilalainen perheyritys, joka on erikoistunut energiapuuhun yli 20 vuoden ajan.
Korjaamme, haketamme ja kuljetamme energiapuun metsästä voimalaitokselle,
ja ostamme energiapuuta metsänomistajilta sekä muilta alan toimijoilta Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.
Korjaamme, haketamme ja kuljetamme energiapuun metsästä voimalaitokselle,
ja ostamme energiapuuta metsänomistajilta sekä muilta alan toimijoilta Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.
Biomurskaus Oy
pähkinänkuoressa
Biomurskaus Oy on vuonna 2004 perustettu, lämminhenkinen ja asiantunteva
kumppani puupohjaisten energiajakeiden jalostuksessa. Ostamme bioenergian
raaka-aineet suoraan alan tekijöiltä ja toimitamme ne jalostettuina eteenpäin
voimalaitoksille puhtaan lämmön ja sähkön tuotantoon.
Taustamme on vahvasti käytännön tekemisessä.
Alkuaikoina yrityksemme tarjosi murskaus-, kannonnosto- ja kuljetuspalveluita
suurille metsäyhtiöille ja metsänhoitoyhdistyksille. Toiminta käynnistettiin monipuolisella kalustolla.
Vuodesta 2023 olemme aloittaneet oman toimituskaupan, joka on nykyisin toimintamme keskiössä.
kumppani puupohjaisten energiajakeiden jalostuksessa. Ostamme bioenergian
raaka-aineet suoraan alan tekijöiltä ja toimitamme ne jalostettuina eteenpäin
voimalaitoksille puhtaan lämmön ja sähkön tuotantoon.
Taustamme on vahvasti käytännön tekemisessä.
Alkuaikoina yrityksemme tarjosi murskaus-, kannonnosto- ja kuljetuspalveluita
suurille metsäyhtiöille ja metsänhoitoyhdistyksille. Toiminta käynnistettiin monipuolisella kalustolla.
Vuodesta 2023 olemme aloittaneet oman toimituskaupan, joka on nykyisin toimintamme keskiössä.
Juuret vahvassa urakointiosaamisessa
Vaikka alkuvuosien suuret urakointisopimukset metsäyhtiöille ja
metsänhoitoyhdistyksille ovat jääneet nykyään pienempään rooliin, teemme niitä
edelleen mielellämme ja ammattitaidolla. Pitkä kokemuksemme alalta takaa, että
tunnemme metsäalan ja bioenergian ketjun kannolta voimalaitoksen kattilaan asti.
Vahva oma toimituskauppa
Yli kahden vuosikymmenen aikana toimintamme on kehittynyt asiakkaidemme
tarpeiden mukana. Nykypäivänä Biomurskaus Oy:n toiminnan keskiössä on oma toimituskauppamme.
Kotimaisuus
Kotimaisuus merkitsee meille paljon enemmän kuin vain raaka-aineen alkuperää. Se on syvää arvostusta suomalaista työtä kohtaan. Kun valitset meidät kumppaniksesi, tuet samalla suomalaista työtä ja elinvoimaista lähiseutua.
- ARVOMME
Reiluus
Energiapuusta maksetaan sen todellisen arvon mukaan, mitattuun energiasisältöön perustuen. Tiedät aina mistä maksat ja mistä sinulle maksetaan.
Avoimuus
Kerromme suoraan miten toimimme, mistä puu tulee ja miten hinta määräytyy. Jokaisen toimituserän alkuperä on jäljitettävissä, ja sovitut asiat pitävät.
Ihmisläheisyys
Hoidamme asiakassuhteet ihminen edellä. Olemme paikallinen toimija, tunnemme alueet ja asiakkaat, ja meidät tavoittaa helposti.
- ARVOMME
- TIIMI
Biomurskauksen
avainhenkilöt
Petteri Pärhä
Toimitusjohtaja
Petterillä on takanaan vuosikymmenten vankka kokemus metsäalalta aina raakapuun ajosta metsäenergian tuotantoon saakka. Petteri ei ole norsunluutorniin jämähtänyt johtaja, vaan hänet löytää säännöllisesti työskentelemästä rinta rinnan muun tiimin kanssa kentältä – siellä missä tapahtuu.
Aaro Pärhä
Kuljetusvastaava
Petterin poika Aaro on kulkenut isänsä jalanjäljissä ja touhunnut pienestä pitäen metsäenergian sekä kaikkien siihen liittyvien toimintojen parissa. Pitkä käytännön kokemus ja intohimo alaa kohtaan varmistavat, että kuljetukset pyörivät sujuvasti ja tehokkaasti.
Sara Vilkman
Työnjohtaja
Sara aloitti talossa vuonna 2018 suoraan koulun penkiltä yhdistelmäajoneuvonkuljettajana. Ajohommien ohella kiinnostus metsäenergia-alaa kohtaan kasvoi entisestään, ja nykyään Saran työpäivät painottuvat osto-, myynti- ja hallintopuolen tehtäviin. Käytännön ammattitaidon ylläpitämiseksi Sara nähdään kuitenkin edelleen säännöllisesti myös autojen ja koneiden puikoissa.
- TOIMIALUE
Palvelemme Etelä- ja Kaakkois-Suomessa
Biomurskaus Oy on metsäenergia-alan yritys Etelä- ja Kaakkois-Suomesta. Yritys on aloittanut toiminnan vuonna 2004, ja vuodesta 2023 olemme ostaneet energiapuuta metsänomistajilta.
Uusimaa
Kymenlaakso
Päijät-Häme
Etelä-Savo
Kanta-Häme
Etelä-Karjala
Kuinka paljon risuista maksetaan?
Soita ja kysy!
Tarjoamme aina ilmaisen kartoituksen paikan päällä ja arvion hinnasta.
Ota yhteyttä- AJANKOHTAISTA
Tietoa ja asiantuntemusta
Kaikki artikkelit- AJANKOHTAISTA
Onko metsässäsi energiapuuta? Näin saat kannot ja risut tuottamaan
Hakkuun jälkeen metsään jäävät kannot ja risut ovat rahanarvoista raaka-ainetta. Ostamme energiapuuta ja hoidamme korjuun,
Lue lisää- AJANKOHTAISTA
Energiapuun korjuu uudistushakkuun yhteydessä – näin se toimii
Uudistushakkuun jälkeen metsään jää kantoja, risuja ja latvusmassaa. Kerromme, miten energiapuun korjuu nivotaan osaksi hakkuuketjua
Lue lisää- OTA YHTEYTTÄ
Keskustellaan
projektistasi.
Saat meidät kiinni lähettämällä sähköpostia osoitteeseen
tai soittamalla numeroon
Kerro meille projektistasi, rakennetaan yhdessä toimiva ratkaisu.
Jätä meille viesti, olemme yhteydessä mahdollisimman pian.

